Mikä

Arctopolis Billiards Club on Porin keskustassa sijaitseva yksityinen, vain jäsenille tarkoitettu laadukas eri biljardilajien harrastamiseen tarkoitettu klubi, joka on avoinna vuoden jokaisena päivänä, kellon ympäri.

Biljardilla on Porissa pitkät perinteet. Vuonna 1971 perustettu Porin Biljardikerho Ry on yksi suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti aktiivisena olleita biljardikerhoja. Porissa on siis jo hyvin pitkään ollut tavoitteellista kilpailutoimintaa biljardin saralla. Tämä on se lähtökohta, minkä vuoksi Arctopolis on olemassa.

Porissa on ollut yksityinen biljardiklubi jo vuodesta 2007. Tuolloin klubi oli hyvin vaatimaton ja sisälsi vain yhden pool-pöydän. Silloin jo kuitenkin huomattiin, että kysyntä kyseisenkaltaiselle paikalle on olemassa ja vuodesta 2015 alkaen Porin biljardin "grand old man" Antti Rantanen on pyörittänyt biljardiklubia Porissa. Vuoden 2020 alussa klubi muutti nykyiselle paikalleen Mikonkadulle ja puitteet saatiin niin hyviksi, kuin biljardin saralla vain on edes teoreettisesti mahdollista.

Miksi yksityisklubi?

Miksi yksityisklubille, kun baarissa voisi tapahtua vaikka yllä olevan kaltaisia asioita?

Yksinkertaisimmillaan kyse on rahasta. Biljardin pelaaminen maksaa aina rahaa. Normaalisti biljardista on totuttu maksamaan käytetyn ajan perusteella. Se muuttuu kuitenkin hyvin nopeasti erittäin kalliiksi, kun aletaan pelata aktiivisemmin. Biljardin pelaaminen maksaa vähintään 10€ tunnilta ja kun peliä pelataan tavoitteellisesti, voi tunteja kertyä helposti useita jopa päivittäin. Kolme tuntia päivässä 20 päivänä kuukaudessa, laske itse.

Miksi yksityisklubi?

Tämä ei suinkaan silti ole edes se ainoa syy.

Kehittyäkseen pelissä kuin pelissä on tärkeää olla hyviä harjoituskavereita. On huomattavasti todennäköisempää saada laadukasta peliseuraa klubilla, kuin missään muualla. Klubilla on kokeneita ja avuliaita pelaajia, jotka ovat aina iloisia saadessaan auttaa nuorempia pelaajia pelin saloihin liittyvissä asioissa.

Tähän kun vielä yhdistetään täydelliset peliolosuhteen hyvin hoidetuilla pöydillä, hyvä valaistus, rauhallinen ja turvallinen ympäristö, on päätös liittymisestä yhtäkkiä hyvinkin helppo.

Jäseneksi

Arctopolis on siis yksityisklubi, joka tarkoittaa ettei se ole yleisesti auki kaikille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö olisi tervetullut liittymään klubin jäseneksi!

Klubilla ei ole henkilökuntaa. Kaikille jäsenille annetaan RFID-kulkulätkä ja henkilökohtainen PIN-koodi joiden avulla on rajaton pääsy tiloihin vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

Mikäli haluat liittyä jäseneksi, niin otathan yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla Anttiin 0400 722 243 tai rantanen.antti@outlook.com

Hinnasto

Klubi on siis kuukausimaksuun perustuva, eikä mitään erillistä aikaveloitusta tule enää kuukausimaksun lisäksi.

  • Jäsenmaksu yhdeltä hengeltä on 60€/kk.
  • Kahden hengen perhejäsenyys on 95€/kk.

Jäsenmaksu sisältää kulkuoikeuden klubille kellon ympäri, oman lukittavan keppikaapin, sekä ilmaiset kahvit ja teet.

Jäsenillä on myös oikeus kutsua vierailijoita mukaansa klubille. Vierailijoilta peritään kertaluontoinen 10€ maksu, joka oikeuttaa vuorokauden mittaiseen vierailuun.

Etuja

Jäsenillä on myös oikeus erinäisiin etuihin

Saatavilla on esimerkiksi valmennusta alennettuun hintaan. (Suomen biljardliiton valtuuttama valmentaja)

Myös biljardikeppien huollot ja korjaukset saatavilla edullisesti.

Millä

Meillä on pyritty luomaan parhaat mahdolliset puitteet lajin harrastajille aloittelijoista kilpapelaajiin. Klubilla on neljä 9 ft poolpöytää, 12 ft steelblock snooker ja 10 ft kaisa, jolla voi pelata myös pyramidia.

Verkana jokaisessa pöydässä vain parasta mahdollista. Poolpöydissä Simonis 860 Tournament blue, Kaisassa Simonis 760 Tournament blue ja Snookerissa Stratchan 6811 30oz Gold Tournament . Myös pallot ovat huippulaatua, belgialaisen Aramithin lippulaivat jokaisella pöydällä.

Pallojen jälkikaiunta-aika on pyritty minimoimaan, katot on päällystetty viisi senttiä paksuilla akustiikkapyramidilevyillä jotka absorboivat ylöspäin suuntautuvat äänet tehokkaasti.

Seinillä on normaalien akustiikkalevyjen lisäksi ekologisia bambusta valmistettuja 3-D paneeleita ääniheijastuksia taittamassa. Äänitekniset ominaisuudet kruunaa lattioihin asennettu tekstiilimatto, jolla on myös miellyttävä kävellä pitkää päivää pöydän ympärillä.

Valaistus

Valaistukseen on kiinnitetty erityistä huomiota useimpien pelipaikkojen ollessa aivan liian pimeitä vanhoine kupulamppuineen, jolloin pöytien reuna-alueet jäävät varjoisiksi.

Meillä kaikki pöydät on valaistu 6500K ledipaneeleilla, joilla aikaansaadaan tasainen valaistus koko pelialueelle.

Lounge

Loungetilassa voi heittää dartsia, katsoa chromecastilla varustetusta 65” televisiosta mitä vain tai löhöillä säkkituoleissa.

TV:stä näkyy livenä kaikki Poolbiljardin Eurotour- ja EM-kilpailut sekä snookerit ES playerin välityksellä. Ilmaiset kahvit ja teet kuuluvat jäsenmaksuun.

Missä

Arctopolis Billiards Club sijaitsee aivan Porin keskustassa.

Aivan klubin oven edestä löytyy maksullisia (ark + la) pysäköintipaikkoja ja parin korttelin päästä löytyy myös ilmaista 24h pysäköintitilaa.

Aivan klubin välittömässä läheisyydessä on myös useita kauppoja ja ravintoloita, mikäli nälkä tai jano pääsee yllättämään.